Järjestelmäintegraatiot

Järjestelmäintegraation avulla kaikki tarvitsemasi järjestelmät keskustelevat keskenään ja tieto siirtyy palvelusta toiseen välittömästi.

Nykyään yritykset käyttävät useita erikoistuneita ja irrallisia järjestelmiä. Valinta on perustunut siihen, että tietty järjestelmä sopii hyvin tiettyyn työvaiheeseen tai tehtävään. Tämä johtaa siihen, että tieto on hajallaan eri paikoissa, eikä se siirry automaattisesti järjestelmien välillä. Irrallisten järjestelmien haittapuolena on se, että tietoja joutuu usein siirtämään tai kopioimaan paikasta toiseen. 

Toiminnan tehostaminen toisiaan ymmärtävien järjestelmien avulla

Järjestelmäintegraation avulla kaikki tarvitsemasi järjestelmät keskustelevat keskenään ja tieto siirtyy palvelusta toiseen välittömästi. Aikaa ei tarvitse tuhlata rutiineihin, sillä tieto siirtyy automaattisesti eteenpäin oikeaan paikkaan. Tarve järjestelmäintegraatiolle syntyy silloin, kun tietoa on tallennettu useisiin eri järjestelmiin eri tarkoituksia varten. Integraation avulla voit syöttää tiedon järjestelmään vain kerran, loppu hoituu automaattisesti.

Hyvin toteutettu järjestelmäintegraatio on muutakin kuin vain tiedon siirtymistä paikasta toiseen. Pirstaloituneen tiedon liikkuminen kaikkien käytössä olevien järjestelmien välillä tehostaa koko liiketoimintaa ja helpottaa työntekijöiden tehtäviä. Aikaa ei kulu tiedon tai tiedoston etsimiseen tai siirtämiseen paikasta toiseen.

Räätälöity ratkaisu kaikkiin tarpeisiin

Smartium on toteuttanut ratkaisuja, joissa tiedonsiirto järjestelmästä toiseen automatisoidaan, niin että manuaalinen työ ja virheet vähenevät. Olemme toteuttaneet lukuisille tyytyväisille asiakkaillemme järjestelmien integraatioita eri mittakaavoissa. On samaa tietoa käsitteleviä järjestelmiä sitten kaksi tai useampi, integraatio auttaa keskittämään tiedonkulun ja virheet vähenevät.

Kaikki järjestelmäintegraatiot ja järjestelmien kehityshankkeet sekä toteutustavat suunnitellaan aina räätälöidysti asiakkaan tarpeiden mukaan. Yksinkertaisimmillaan palvelumme avulla voidaan integroida vain muutama järjestelmä keskenään. Monimutkaisimmillaan järjestelmäintegraatiossa luodaan laajoja linkkejä useiden eri järjestelmien välillä ja koordinoidaan joukko työkaluja siten, että tieto siirtyy saumattomasti järjestelmien välillä.

Smartium toimii yhteistyökumppanina integraation suunnittelusta toteutukseen ja ylläpitoon. Hoidamme kaikki järjestelmäkohtaiset ylläpito-, varmistus- ja synkronointiprosessit, jotta integraatio toimii juuri niin kuin pitää.

Toiminnan tehostaminen – Kerran syötetty tieto siirtyy integraation avulla myös muihin järjestelmiin, mikä tehostaa toimintaa ja vähentää virheen mahdollisuutta tiedonsiirron aikana.

Manuaalisen työn ja virheiden vähentäminen – Kun tiedot ja tiedostot siirtyvät järjestelmästä toiseen automaattisesti, jää enemmän aikaa luovaan työhön. 

Järjestelmäarkkitehtuurin yksinkertaistuminen – Jäykkien monoliittisten järjestelmien aika on ohi. Joustavilla integroitavilla palveluilla yrityksesi säästää sekä kustannuksia että aikaa. 

Miksi valita integrointimme?

  1. Ylivoimainen tuote
  2. Integroitavuus ja avoimet rajapinnat. Tiimimme huolehtii ratkaisun toimivuudesta myös jatkossa.
  3. Ratkaisu on kiinteä osa liiketoimintaa – räätälöimme palvelun osaksi prosessia.
  4. Kattava käyttöönotto ja tuki.
  5. Asiakastarinat ja referenssit – tutustu asiakasratkaisuihimme

Lisää aiheesta voit lukea blogiartikkelista Sisällön orkestrointi ratkaisee sisältöspagetin

Asiakastarinat

Esimerkkejä integroinnin asiakasratkaisuista

Tuotekuvat hallussa yli 10 vuotta

Smartium toimitti Oy Brandt Ab:lle DAM-ratkaisun vuonna 2010. Järjestelmää on vuosien aikana on skaalattu ja integroitu kasvavan yrityksen tarpeisiin. Brandt on osa vuonna 1905 perustettua Otto Brandt -konsernia. Se on maahantuontiin ja vientiin erikoistunut teknisen kaupan alan tukkuliike, pääasiassa vapaa-ajan ajoneuvojen ja pienkoneiden markkinassa. Veneiden ja muiden kulkuvälineiden markkinoinnissa hyvät kuvat ja videot ovat erittäin

asiakastarinat

Sanoma Learning

Sanoma Learning on Euroopan johtava oppimateriaalikustantaja. Se toimii yhdessätoista maassa, Espanjasta Norjaan. Suomessa Sanoma Pro on suurin oppimateriaalikustantaja ja edelläkävijä digitaalisten opetusratkaisujen kehittäjänä. Smartiumin toimittamalla WoodWing Assets DAM-järjestelmällä hallitaan konsernin lähes 7 miljoonaa piirrosta, kuvaa, taittoa, videota ja äänitiedostoa. DAM järjestelmä on integroitu yhtiön omaan julkaisujärjestelmään, jota käyttään eri maista. DAM toimii myös eri maiden

asiakastarinat

S-ryhmä hallitsee miljoonia kuvia, videoita ja julkaisuaineistoa

S-ryhmä on Suomessa toimiva asiakkaidensa omistava vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto. S-ryhmällä on Suomessa yli 1.800 toimipaikkaa ja noin 38.000 työntekijää. Smartium toimitti S-ryhmälle WoodWing Assets DAM-järjestelmän vuonna 2014. Järjestelmä on vähitellen laajentunut koko S-ryhmän ja sen kumppaneiden työkaluksi, ja korvannut erilaisia irrallisia siiloja. Yhteensopivuus Adobe Creative Cloudin kanssa oli ja on edelleen tärkeä toiminnallinen vaatimus.

Kysy lisää integroinnista

Käytämme lomakkeen kautta saatuja tietoja palveluidemme tarjoamiseen ja toimittamiseen. Lisätietoja löydät Smartium Oy:n tietosuojaselosteesta »





    Aiheeseen liittyvät artikkelit