Heku: Tehokas projektinhallinta antaa tuloksia ja vähentää sählinkiä

Heku-ryhmä on retail designin ja jakelutiemarkkinoinnin tuotannon ja suunnittelun asiantuntijaorganisaatio, joka toimii luovan tuotannon ja hankinnan yhteistyökumppanina brändeille ja yrityksille. Hekun tuotantojohtaja Jussi Valkama kertoo, miten tehokas projektinhallinta ja prosessimuutos voivat saada aikaan merkittäviä säästöjä. Enemmän tuloksia, vähemmän sählinkiä Kuvassa esimerkki siitä, miltä projektityöskentely saattaa pahimmillaan näyttää. Myös Hekulle kuvan tilanne tuli ajoittain vastaan, sillä

Asteen Aki Nykänen: Wrike luo läpinäkyvyyttä ja optimoi tiimityötä

Wriken tavoite on helpottaa työn hallintaa ja vähentää turhaa työtä. Asteen henkilöstölle Wrike on lisännyt työn selkeyttä ja tehokkuutta.

Miltton laatii vuosiraportit WoodWing Studiossa

Konsulttitalo Miltton Oy:lla on käytössä Smartium Oy:n toimittama WoodWing Studio -julkaisujärjestelmä. Miltton on käyttänyt WoodWing Studiota asiakasyritystensä vuosiraporttien tekemiseen jo yli 10 vuoden ajan. Miltton Oy on Helsingissä vuonna 2001 perustettu itsenäinen konsulttitalo. Pienestä porukasta yli 400 asiantuntijan kollektiiviksi kasvanut Miltton auttaa asiakkaitaan intohimoisesti eteenpäin, tekemään merkittävää muutosta ja olemaan vastuullinen osa yhteiskuntaa. Milttonin toiminnan

Brandt: Tuotekuvat hallussa WoodWing Assets DAM:in avulla

Smartium toimitti Oy Brandt Ab:lle WoodWing Assets DAM –aineistonhallintaratkaisun vuonna 2010. Järjestelmää on vuosien aikana on skaalattu ja integroitu kasvavan yrityksen tarpeisiin. WoodWing Assets on siis tarjonnut säilytyspaikan Brandtin tuotekuville ja -videoille jo yli 10 vuoden ajan. Brandt on osa vuonna 1905 perustettua Otto Brandt -konsernia. Se on maahantuontiin ja vientiin erikoistunut teknisen kaupan alan

asiakastarinat

Sanoma Learning: aineistonhallintaa 7 miljoonalle tiedostolle

Sanoma Learning -konsernin hallussa on lähes 7 miljoonaa piirrosta, kuvaa, taittoa, videota ja äänitiedostoa. Aineistonhallinta hoituu vaivattomasti Smartiumin toimittamalla WoodWing Assets DAM -järjestelmällä. DAM-järjestelmä on integroitu yhtiön omaan julkaisujärjestelmään, jolla on käyttäjiä useista eri maista. DAM toimii myös eri maiden kustantajien julkaisuarkistona. Sanoma Learning on Euroopan johtava oppimateriaalikustantaja. Se toimii yhdessätoista maassa, aina Espanjasta Norjaan.

Kiilto

Kiilto hallitsee aineistoja Woodwing Assets DAM-järjestelmällä

Kiilto on yli satavuotias suomalainen perheyritys, joka kehittää, valmistaa ja myy kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä liiketoiminta-alueella. Kiilto työllistää kansainvälisesti lähes 800 työntekjää yhdeksässä eri maassa. Kiilto hallitsee tuotekuvia ja markkinointiaineistoa Smartiumin toimittamalla Woodwing Assets DAM-järjestelmällä. Woodwing Assets DAM on integroitu Kiillon PIM-järjestelmään niin, että PIM-järjestelmän tuotetiedot pysyvät ajan tasalla DAM-järjestelmän kuvien metatiedossa. Integraation ansiosta tuotteiden kuvat

asiakastarinat

Wärtsilä DAM palvelee käyttäjiä ympäri maailmaa

Wärtsilä on kansainvälinen älykkään teknologian ja kokonaiselinkaariratkaisujen toimittaja merenkulku- ja energiamarkkinoilla. Wärtsilällä on yli 200 toimipistettä 70 maassa ja se työllistää noin 17 000 henkilöä. Smartiumin toimittama aineistonhallintajärjestelmä, Wärtsilä DAM, palvelee Wärtsilän käyttäjiä ympäri maailman. Osa ratkaisua on laaja sisällönjakeluverkko, jolla aineistoa jaetaan kaikkiin yhtiön toimipisteisiin. DAM toimii myös osana erillistä Brand Hub -toteutusta. Globaaleja

S-ryhmä hallitsee aineistojaan Woodwing assets DAM -järjestelmällä

S-ryhmä hallitsee miljoonia tiedostoja Woodwing Assets DAM:illa

S-ryhmä on Suomessa toimiva asiakkaidensa omistava vähittäiskaupan ja palvelualan yritysverkosto. S-ryhmällä on Suomessa yli 1 800 toimipaikkaa ja noin 38 000 työntekijää. Smartium toimitti S-ryhmälle WoodWing Assets DAM-järjestelmän vuonna 2014. Järjestelmä on vähitellen laajentunut koko S-ryhmän ja sen kumppaneiden työkaluksi ja poistanut siiloja eri tiimien ja organisaatioiden väliltä. Yhteensopivuus Adobe Creative Cloudin kanssa on S-ryhmälle

Laine Magazine syntyy WoodWing Studio -järjestelmässä

Tamperelainen Laine Publishing -kustantamo on tunnettu kansainvälisestä Laine Magazine -neulonta- ja lifestyle-lehdestä. Laine Publishingin tiimi toteuttaa lehden WoodWing Studio -julkaisujärjestelmän avulla. Laine Magazine on ilmestynyt vuodesta 2016 ja noussut nopeasti alan johtavaksi julkaisuksi. Vuodesta 2021 lehti on tehty Smartiumin toimittaman WoodWing Studion avulla. Laadukas ja visuaalinen neulelehti sisältää ensiluokkaisia neulesuunnittelijoiden luomia malleja, tarinoita neulonnan maailmasta

Asiakkaat

Olemme tuottaneet ohjelmistoja ja ratkaisuja kaikenkokoisille yrityksille usealla eri toimialalla.

Tässä muutamia esimerkkejä :

Teollisuus

  • Wärtsilä Corporation
  • Nammo Lapua
  • Kiilto Family

Vähittäiskauppa

  • Otto Brandt
  • S-Ryhmä

Kustantaminen

  • Otavamedia
  • Sanoma Learning
  • Bonnier Books
  • A-lehdet

Viestintä

  • Miltton
  • Avidly
  • Kreab Helsinki
  • Hill+Knowlton Strategies
  • Tekir

Yhteistyökumppanit

axaiologo_2019 dataplan_logo  Pixometry Logo  Wrike logo  woodwing